Aihe: Hiomakivi
Lähettäjä: ykstosityhmä
Lauantaina 22.1. 2005 klo 22:09:55

Viesti:
Miksi hiomakiveen pitää sylkäistä?
RE: Hiomakivi
Lähettäjä: Varsin viisas
Lauantaina 22.1. 2005 klo 22:37:11

Message:
Kun se on niin kivaa. Paljon kivampaa kuin kadulle sylkeminen.
RE: Hiomakivi
Lähettäjä: keskinkertainen
Sunnuntaina 23.1. 2005 klo 13:25:36

Message:
On niin kuiva aihe.
RE: Hiomakivi
Lähettäjä: jagr
Sunnuntaina 23.1. 2005 klo 14:49:59

Message:
Tosikon vastaus: ettei se mene tukkoon ts. metallin jämät ei tuki kiven huokosia (se ei hio enää kunnolla jos pinta on tukossa). Ja sylkeähän on aina mukana...
RE: Hiomakivi
Lähettäjä: ykstosityhmä
Sunnuntaina 23.1. 2005 klo 17:19:20

Message:
Kiitos vastauksesta. Pitää siis sylkeä edelleen tai kastella kovasinta vesikraanan alla.
RE: Hiomakivi
Lähettäjä: liippakaupp
Sunnuntaina 23.1. 2005 klo 20:03:05

Message:
9.5.1. Liippojen valmistus
Kaikkein kuuluisin ja huomattavin kuusamolainenkäsityötuote 1800- ja 1900-lukujen Kuusamossa oli kovasin eli ”liippa”. Pastori Laguksen mukaan lippakievä olisi jossakin määrin louhittu ja lippoja valmistettu ainakin kotitarpeiksi jo 1700- luvulla. Hänen mukaansa silloinen liippojen valmistuksen keskus olisi sijainnut Kitkalla.
Seuraavan vuosikymmenen liippoojen valmistuksen keskus oli kuitenkin ihan muualla, nimittäin Suiningin- Tavajärven alueeella. Raaka-aineen hankintapaikkoja olivat Kuivajärven aho Paanajärven ja Vatajärven välillä sekä Laajusvaara lähellä Tavajärveä. Lippakivet louhittiin syyskesällä heti heinänteon päätyttyä. Silloin kivet hakttiin isoiksi teloiksi ja jätettiin paikalle pinoihin, jotka metsänvartija kävi tarkastamassa. Louhokset olivat nimittäin valtion maalla ja metsänvartija tarkastaessaan määrän arvioi myös hinnan. Ensimmäisillä rekikeleillä nämä liip-pakivet tuotiin eräänlaiseen välivarastoon, joka sijaitsi Tavajäven ja Suiningin välillä. Täältä niitä haettiin aina tarpeen mukaan. Kuuluisimpia lippojen valmistajataloja olivat Tavajärven Aksolainen, Riekki ja Suiningin Lehto.
Varsinainen kuusamolaisten liippojen suurvalmistajia olivat Juho Aappo Pitkänen Suinigin Ala-Lehdon talosta ja Kiviperän Kämäräiset. Liippojen valmistus aloitettiin aina sitä mukaa, kun muilta ansioilta aikaa liikeni. Mikäli oli savotoissa käyntiä, liipan valmistus alkoi vasta maaliskuulla, kun sieltä oli selvitty. Miehet hakkasivat ensin lippakivilevyt 25-30 cm pitkiksi ja vajaat 10 cm leveiksi suikaleiksi, joita sitten naiset ja lapset ryhtyivät hiomaan.
Parhaassa taloudessa yllettiin jopa 6000 liipan vuosituotantoon. Hiotut liipat pakattiin pärekoreihin ja vietiin sitten kaupunkiin myytäväksi. Innokkaimmat myyjät kuljettivat niitä aina Torniota ja Ruotsia myöten sekä etelä - Suomessa, mutta pienemmät valmistajat tyytyivät myymään Kirkonkylän maakauppiaille. Sinänsä lippojen valmistus oli kovaa ja kaikkea muuta kuin terveellistä puuhaa. Se tapahtui vetoisessa navetassa tai karjaladossa kylmän veden ja hiekan avulla erillistä hionkiveä vasten. Nivelreuma oli monen kokeneen ”liipanlykkääjän” ammattitauti.
Lainaus kuusamon historiasta.