Aihe: AKT
Lähettäjä: rape
Perjantaina 19.11. 2004 klo 21:16:49

Viesti:
Mitä mieltä porukka lakosta. Minusta siinä on kysymys henkilökohtasista arvovaltakiistoista. Ei tule päättymään hyvin kun kumpikaan osapuoli ei voi antaa periksi ja kun kumpikaan osapuoli ei anna siihen toiselle "kunniallista" mahdollisuutta. Tyhmää porukkaa AKT:lla jos ei moista ymmärrä, tai sitten tahallaan sabotoivat järjestelmää,UUSKOMMUNISTEJA? En sano että työnantajillakaan on hyvin pullat uunissa. Mutta uhittelemalla. Siinä vaan kerjää verta nenästään. En hyväksy moista.
RE: AKT
Lähettäjä: Jore
Perjantaina 19.11. 2004 klo 21:30:47

Message:
Ei kommunistit ole koskaan tuommosia. Ne toimii reilun pelin hengessä ja pysyy periaatteissaan...ja kun tekevät töitä, tekevät niitäkin kunnolla.

Nyt ollaan kuulkaa ihan viimosen päälle DEMARIUDEN syvimmän olemuksen äärellä. Tämä on sitä ihteään. Nyt on asialla potukka joka aina marisee ja kaikesta, mutta kuitenkin häpeää tiukassa tilanteessa aatteensa juuria. Tämä on demariutta.
Olettekos kuulleet Lipposen sanovan nyt mitään. Kyllä räkyttää yleensä kaikesta mutta nyt on kuin kusi sukassa hiljaa, kun kerrankin pitäis panna porukkansa lain tielle.
RE: AKT
Lähettäjä: ERY
Lauantaina 20.11. 2004 klo 07:59:53

Message:
Kommarit reiluapeliä ja tekevät työtä kunnolla:Just joo.Olis semmonenkin ihme kiva nähdä,kovin on nämä reilunpelin ihmiset viimeaikoina huvenneet ja nekin ketä on jäljellä niin häpeillen kulkee nokka kohti maata ja syystäkin.Maansamyyneitä koko lauma.Saunantaakse vaan siellä on tilaa.Sossut samaa laumaa ja muutkin punarievun heiluttajat.Siellä missä punalippu heiluu en heilu minä ja se on varma.LAKKO ON LAITON JA PISTE
RE: AKT
Lähettäjä: lautamies
Lauantaina 20.11. 2004 klo 09:49:04

Message:
Tää on pojat nyt "mutu" keskustelua tästä AKT:n lakosta tälläkin foorumilla. Pitäisi tietää todelliset taustat molemmilta osapuolilta, ennen kuin voi olla varma mistään. Työpaikoilla on meneillään monellakin alalla semmoinen juttu, että osa-aikaisia otetaan lisää antamatta lisätunteja vakituisille työntekijöille. Justiinsa luin erään ABC-liikennemyymälänkin henkilökunnan lakosta, kun tytöillä on jatkuvassa kolmevuorotyössä vain neljän tunninkin työvuoroja ja uusia otetaan antamatta lisätunteja jo työsuhteessa oleville! Olen ymmärtänyt, että esim. juuri liikealalla on vahvassa tämä muotitrendi laajemmaltakin.
AKT:n lakossa on puhuttu juuri tästä, että lisätunteja ei anneta työsuhteessa oleville vaan otetaan niitä "eläkefaareja" ja virolaisia jne. ajamaan. Mutta, kuten sanoin, on vaikeaa sanoa juuri mitään, kun ei tiedä, onko asiasta todella yritetty jo lähes vuosi tuloksetta turhaan neuvotella. Joskus asiat menee sellaiseksi, että ainoastaan kovat keinot auttavat, onhan niistä jo Niilo Wällärin ajoilta kokemuksia, kun Merimiesunioni pisti jäänmurtajatkin lakkoon ja pisti Reini valtakunnasta sähkötkin melkein pois!
RE: AKT
Lähettäjä: Kuski
Lauantaina 20.11. 2004 klo 13:55:25

Message:
Mutta miksi minä, vakituisessa työsuhteessa oleva kuski en saisi tehdä omasta halustani lyhyempiä päiviä. Se spisi minun elämäntilanteeseeni kovin hyvin ja työnantajakin suostuisi. En voi sulattaa sitä, että minun asiani kuuluu pätkääkään noille arkielämästä kauan sitte vieraantuneille AKT:n pikkuhitlereille.
RE: AKT
Lähettäjä: lautamies
Lauantaina 20.11. 2004 klo 14:59:34

Message:
Eikös vakituisessa työsuhteessa olevilla ole määritelty työajan pituus jo työsopimuksessa, jos sitä ei enää jaksa tehdä, niin kenkää on yleensä tullut! Harva on kaiketi saanut määritellä kokonaistyöajan omien halujensa ja menojensa mukaan! Ei kai minnekään ay-liittoon ole mikään pakko nykyään enää kuulua ja siihen Loimaan työttömyyskassaan voi maksaa vakuutusmaksujaan kuka vaan.
RE: AKT
Lähettäjä: Field
Lauantaina 20.11. 2004 klo 15:16:05

Message:
DEMARIEN VALLANNÄYTTÖ KÄYNNISSÄ !!!!!!!
RE: AKT
Lähettäjä: tutkija
Lauantaina 20.11. 2004 klo 15:36:07

Message:
Ei täällä näytä etujärjestö toiminnasta tajuavan monikaan yhtään mitään.Ei kai ne nyt liittojen puheenjohtajat lakkoon mene,kai niiden viestien ja vaatimusten pitää tulla kentältä.Sen verran vuosikymmenien aikana etujärjestö toiminnassa mukana olleena tiedän että kenttäväen piirissä vaatimukset ja toimenpiteet ovat paljon rajumpia kuin mihin liitot ryhtyvät.Olipa kyseessä vaikka MTK,tuo viljelijöiden etujärjestö.Sanonkin että kun joku liitto saa jäseniensä etuja korjattua niin niitä etuja ei sitten Loimaan liittoon kuuluville jaeta.
RE: AKT
Lähettäjä: työläinen
Lauantaina 20.11. 2004 klo 15:46:39

Message:
Pysyköön lakossa vaan , kunnes asiat saadaan sovittua.Ei duunarilla ole muuta keinoa vaikuttaa kuin lakko-oikeus.
RE: AKT
Lähettäjä: tutkija
Lauantaina 20.11. 2004 klo 16:00:47

Message:
Olen työläisen kanssa aivan samaa mieltä.Siinä se vaikutusmahdollisuus on, tai lopputili ja lomakorvaukset jos työnantaja heittäytyy kuuroksi.
RE: AKT
Lähettäjä: tutkija
Lauantaina 20.11. 2004 klo 16:10:34

Message:
Se on työnantajan ongelma jos pyörät eivät pyöri.On siellä ihme porukkaa kun sitoudutaan kuljettamaan ihmisiä eikä siihen pystytä.Ne joukkoliikenneluvat on otettava pois sellaisilta yrittäjiltä jotka eivät pysty tekemiään sopimuksia täyttämään.
RE: AKT
Lähettäjä: rape
Lauantaina 20.11. 2004 klo 17:49:50

Message:
Vai on vain työnantajan ropleema jos eivät pyörät pyöri. Ja jos sitoudutaan kuljettamaan ihmisiä kai siinä luotetaan työntekijöihin jonka pohjalta sopimukset tehdään. Mites niitä sopimuksia voi pitää jos työntekijät tekevät mitä lystää??
RE: AKT
Lähettäjä: tutkija
Lauantaina 20.11. 2004 klo 18:23:31

Message:
Siinä ei kertakaikkiaan edes ajatella kuljettajia vaan tehdään liian halpa tarjous ja aletaan sitten repiä tuottoa kuljettajien selkänahasta.
RE: AKT
Lähettäjä: Apsi
Lauantaina 20.11. 2004 klo 18:58:20

Message:
Kyllä tutkija on asialinjalla. Esim. pienet "rekkafirmatkin" ottaa konttiajoa taksoilla, joista ei jää juurikaan mitään ja sitten pitäisi vielä joku saada ajamaankin niitä konttikeikkoja. Virosta haalitaan äijiä ja kaikenmaailman eläkelaisiäkin yritetään saada pimeästi innostumaan!
RE: AKT
Lähettäjä: rape
Lauantaina 20.11. 2004 klo 20:11:22

Message:
No mistähän nämä ns.halvat tarjokset sitten johtuvat? On vissiin kilpailuasetelma vinoutunut?
Kertokaapa viisaat kuskit mistä tämä johtuu.
RE: AKT
Lähettäjä: Jukka
Sunnuntaina 21.11. 2004 klo 10:51:48

Message:
Eiköhän kilpailu tarjoukset työnantaja itse laadi.pitäisi osata sen verran laskea että pystyy kulut peittään.jos ei onnistu silloin pitäisi älytä lopettaa koko homma.
RE: AKT
Lähettäjä: Apsi
Sunnuntaina 21.11. 2004 klo 11:23:32

Message:
En tiedä, onko tällä foorumilla porukka kovinkaan tietoista esim. siitä, että moni firmakin määrää jo aika pitkälti (imago- ja laatu- ja ympäristöjärjestelmiinsä nojaten)alihankkijoittensa kuljetuskalustosta! On oltava, jos meinaa alihankkijana pysyä, riittävän uutta kalustoa ja jopa määrätynväristäkin! Eikä joku EU niitä rahoita! Pienemmille yrittäjille varsinkin tulee ongelmia saada tarjoamillaan palkoilla ja työehdoilla pätevää ja ammattitaitoista kuljettajakuntaa.
RE: AKT
Lähettäjä: joonas
Sunnuntaina 21.11. 2004 klo 15:03:17

Message:
Jääkiakkovalmentajat sanovat, että on tärkeätä PUKUKOPISSA keskustella asiat aina selviksi niin, että kaikki ymmärtävät mistä on kysymys. Onkohan bussifirmojen dirikoilta unohtunut käydä pukukopilla puhelemassa? Niitä busseja kun saa liisaamalla autoliikkeestä helposti, mutta kuskeista pitää huolehtia toisella tavalla. Bussifirma on palveluyritys, jossa kuski eli asiakaspalvelija on avainasemassa.
RE: AKT
Lähettäjä: ERY
Sunnuntaina 21.11. 2004 klo 17:59:58

Message:
Toivottavasti Tutkija ja muut tyyppisossut täällä on nyt iloisia kun riistäjä oli kohtelias antoi myöden ja lopetti typeryksien vouhotuksen.Onse jumalauta koomista kun ensin ruinataan et työttömyys pitäisi saada alennettua ja kun vaan itsellä on edes joku virka niin ei kun vittuilemaan uhomaan ja räyhäämään kesken sopimuksien.Eikä edes hävetä osata eikä ressukat ymmärrä mistä ja keistä itsestä viimekädessä tämä työttömyys johtuu.Oli se mikä asia tahansa mihin sossut näppinsä laittaa on se tuhoon tuomittu.
RE: AKT
Lähettäjä: Field
Sunnuntaina 21.11. 2004 klo 19:09:39

Message:
Laiton lakko on vakava RIKE,se vie uskottavuuden koko AU-liikkeeltä.Sakko maksut pitää nostaa moninkertaiseksi jotta niistä olisi hyötyä torjua laittomia lakkoja.Työministeri "Selittäjä "Filatovi töihin heti huommenna tekemään hallitukselle esitystä lakkomaksujen korottamisesta.
RE: AKT
Lähettäjä: ERY
Sunnuntaina 21.11. 2004 klo 19:42:04

Message:
Field puhuu ennemmän kuin asiaa.Olisi oikeus ja kohtuus että liitot maksaisi KAIKKI aiheuttamansa kulut korkoineen ja siihen sakot päälle.
RE: AKT
Lähettäjä: !!
Sunnuntaina 21.11. 2004 klo 20:00:39

Message:
Mitä merkitystä lakolla sitten enää olisi jos liitot maksaisivat kaikki kulut. Ei mitään. Työnantajat olisi tyytyväisiä, rahaa tulee, oli hommat käynnissä tai ei.

Kyllä se olis nyt vaan parempi myöntää että kaikki säästötoimet, halvat tarjoukset, pätkätyöt yms. kaikki ne lopulta otetaan sieltä kuuluisasta työmiehen selkänahasta. Firmojen kannattavuudesta, voitoista, osingoista ei koskaan voi tinkiä. Jos ei voittoa tule tarpeeksi potkitaan muutama työmies pellolle ja luvut kaunistuu mukavasti.


RE: AKT
Lähettäjä: ERY
Sunnuntaina 21.11. 2004 klo 20:29:16

Message:
Jaahas,sitä voi jokainen kokeilla pienyrittäjänä olemista ja katsoa sitä rikastumista kun rahaa voittoineen tulee ovista ja ikkunoista sekä laskea päivän ja työyuntien pituuksia.Ei siinä paljon tuntipalkaksi jää saatika loma ja pekkaspäiviä sun muutä hörhöä mitä palkollisilla on ja lisää ruinataan ja yrittäjä maksaa jos ei niin perse penkkin ja vikkelään ja ei kun pilkille ,kyl liito maksaa avustukset.
RE: AKT
Lähettäjä: rape
Sunnuntaina 21.11. 2004 klo 20:31:52

Message:
"Lähettäjä: Jukka
Sunnuntaina 21.11. 2004 klo 10:51:48

Message:
Eiköhän kilpailu tarjoukset työnantaja itse laadi.pitäisi osata sen verran laskea että pystyy kulut peittään.jos ei onnistu silloin pitäisi älytä lopettaa koko homma."

Niinpä. Mutta pitäiskö työnantajan mennä lakkoon tai purkaa sopimus, kun tulikin tehtyä "laskuvirhe". Sopimus on kuitenkin sopimus jota ei noin vain muutella. Työntekijäpuolella sopimus ei ole sopimus vaan lakkoon mennään kun tulikin "pieni" sopimusvirhe. Ja "voimalla" tehdään muutos. Olisikohan työnantajalla mahdollisuus moiseen? Tulevaisuudessa ehkä?
RE: AKT
Lähettäjä: !!
Sunnuntaina 21.11. 2004 klo 20:53:35

Message:
Samalla tavalla on suuren rahan renkejä pienyrittäjät. Näillähän ne suuret yritykset voittonsa tekee. Alihankkijoiden pienillä palkoilla. Yrittäjän selkänahasta jos ei työtekijän.

Tapauksia löytyy, että esim. kunta pitää määräaikaisilla työsuhteilla työntekijää useamman vuoden yhtä mittaan. Yleensä kumminkin kolmannen sopimuksen jälkeen työn pitäisi muuttua vakituiseksi. Tästä lakossakin oli ilmeisesti kyse. Pätkätöissä olevalta jää lomat, pekkaspäivät yms. saamatta. Kuinka sitten on sairauden sattuessa? Jos työsopimus katkeaa sopivasti työnantaja ei ota mitään vastuuta.

Raha menee rahan luokse sille ei mitään voi.
RE: AKT
Lähettäjä: Kuski
Sunnuntaina 21.11. 2004 klo 21:03:49

Message:
Mutta vastatkaa nyt kuitenkin, että miksi minä en omasta halustani saisi tehdä pätkätöitä tai sa-aikaista. Mitä halavattua minun työaikani kuuluu liiton pampuille?
RE: AKT
Lähettäjä: rape
Sunnuntaina 21.11. 2004 klo 21:13:14

Message:
Pätkätyöt sopii ehkä parhaiten niille, joilla on jokin muu kokopäivänen työsuhde. Eli haetaan lisäansiota toisella työllä. Näyttää amerikan malli tulevan tännekkin, siellähän ei tunnetusti duunari pärjää yhellä työllä. Sellaista touhua ei meikäläinenkään halua tänne Suomen maahan. Kyllä yhdellä työsuhteella on oltava edellytykset tulla toimeen.
Vaan ei ollut siitä tässä keskustelussa alunperin kysekään!
RE: AKT
Lähettäjä: !!
Sunnuntaina 21.11. 2004 klo 21:16:37

Message:
Sen takia tietysti että kohta työnantajasi keksii, että jos siirtää kaikki työntekijät määräaikaisille työsuhteille, säästää hän pitkän pennin ja on vahvemmilla hintakilpailussa. Työntekijälle maksetaan kokonaisuudessa vähemmän, pikkufirma voi tarjota palveluksiaan halvemmalla. Voitot kerää se iso yritys joka ostaa palvelut pikkufirmoilta.

Tässä kaikessa on vain yksi häviäjä. Se on työntekijä.
RE: AKT
Lähettäjä: !!
Sunnuntaina 21.11. 2004 klo 21:24:17

Message:
Melkein on se amerikan malli tullu tännekin.

Pääkaupunkiseudulla asuvan matalapalkkaisen palkka on yleensä niin säälittävän pieni että sillä tuskin tulee toimeen. Maksaa asumisen, ruoan, vaatteet. Säästämisestä tai oman asunnon hankkimisesta on turha haaveilla. Elää päivän kerrallaan ja on köyhä vaikka olisi vakituinen työ.
RE: AKT
Lähettäjä: rape
Sunnuntaina 21.11. 2004 klo 21:33:17

Message:
Kaksoishuutomerkille: Ei ne sitä ole keksineet. Kyllä ne sen tietää. Kyllä siellä on mietitty, miten palkkasivukustannuksia voi pienentää...Varsinkin heikostikannattavissa, esim. Auto ja Kuljetusalan T- hommissa tämä on nykyaikaa. Loppuunkilpailtu toimiala, jossa tulee kohta paljon konkursseja ja siis kaikki ko. kohtalon piirissä olevat kärsii.
RE: AKT
Lähettäjä: jukka
Keskiviikkona 24.11. 2004 klo 17:31:30

Message:
Eiköhän tässä AKT lakossa ollut kyse siitä että työnantaja rikkoi ensin sopimusta koska ei maksanut ns. takuupalkka vaki kuskeille vain palkkasi osa-aika duunareita. Miksi työnantajaa ei voida rangaista sakoilla jos ei noudata voimassa olevia sopimuksia?