Aihe: 110-90
Lähettäjä: TT
Perjantaina 17.9. 2004 klo 22:58:42

Viesti:
Aika vähän koneista ollut juttua viimme aikoina, joten voisipa kirjotella pienen jutun.

Otetaampa aiheeksi vaikkapa velipoijjan Nyyholland 110-90.

Se on piirun vaille 6 litrasella vapaastihengittävällä koneella varustettu nelivetoinen maataloustraktori. Ei saa semmosta enää tuoda Eeuun alueelle päästöjen takia. Muualle maailmaan konetta viedään kyllä.

Sitä on valmistettu lähestulkoon samanlaisena kohta parikymmentä vuotta, joten siinä ei ole ensimmäistäkään puolijohdeosaa mukana. Se onkin yhtenä syynä koneen melkoiseen suosioon, kun tuli tiedoksi että maahantuonti päättyy. HiTec-miehet älkööt vaivautuko, kone vaatii ihan oman asenteensa.

Kaikki toiminnot paitsi sammutus ovat toteutettu mekaanisesti.

Varaosien saatavuus, jos historiaan on uskomista, valtavan valmistusmäärän takia on ainakin sama kuin majoreilla, eli ei vielä tiedä miten pitkä.

Koneena on Ivecon 6 ltr. kauniisti käyvä diesel, jonka jakajapumpussa on ylim. resurssia jos haluaa asentaa turbon. Rakkine kestää sen 130 hv, luulen 150 hv olevan mahdollinen, mutta taitaa porsia. Isompi etu saavutetaan polttoaineen säästössä.

Vääntöä on arvosteltu vähäiseksi, mutta mihin verrattuna. Tuskin missään reilu 4000 kg.n koneessa sen enempää sitä on. Kyllä se vakiona pöllyttää 4,4 ltr.n turbofordit ainakin. Kuusilitraisissa kilpailijoissa on vääntöä enemmän, onhan 110.ssä autoon suunniteltu moottori. Turbolla väännöissä ei liene eroa.

Kone on muuten rakenteeltaan ääliönkestävää vanhanaikaista perustekniikkaa, jota on helppo ja halpa korjata. Mm. molemmat hydr. pumput ovat sijoitettu esille koneen oikealle puolelle, syöttöpumpun voimanoton kahta puolta. Hyttirakennelman irroittaa myös hetkessä.

Varjopuolena on koneen käyttömukavuus. Sitä ei ole, jollei asennoidu siihen niin. Vaan pikkuveli ajatteli, että 100,000,00mk.n säästöllä 110.in majorimaisuus kuittaantuu kyllä.


Varustettuna kunnon renkailla. 2x apusylintereillä, vahvistetuilla vetovarsilla, etukuormaimella, etupainoilla, turbolla, ilmastoinnilla, ilmaistuimella, korotetulla ohjauspyörällä, hydr. työntövarrella, hydr. kallistuksella, nopealla vaihteistolla, velipoika maksoi vehkeestä pari vuotta takaisin suomenmarkoissa laskien 200,000,00mk alv 0.


Se tarkoittaa 130 hv.n tehoa. 5500 kg nostotehoa, +5500 kg.n painoa ja noin puolen metrin paksuisia renkaita. Sanoisin että kohtuukauppa.

Olen ajatellut, että voisihan tuollaisen ihan uuden ostaa Italiasta huokealla ja laittaa vanhasta fiatin ysikympistä konepeitot ja rekisterikilven. Ajaisi sen kanssa läpi euroopan. Se voisi olla yksinäiselle eläkeläismiehelle mukava kokemus. Ei se sen hullummalta tunnu, kuin tuttavan käynti kanarian saarilla asuntovaunulla. Matkailuvaunu koukkuun ja baanalle. Jotkut kiipeilevät vuorillakin.

Tästä tuli tämmöinen pikkuisen sekava sepustus, mutta on kovinkin vaikea tämä tekstinkäsittely tässä postimerkin kokoisessa ruudussa. Pitäisi kai kirjoitella vähän kehittyneemmällä editorilla, vaan kun tuli aloitettua tällä. Nyt harmittaa.
RE: 110-90
Lähettäjä: a.r
Lauantaina 18.9. 2004 klo 09:08:28

Message:
pari vuotta sitten meilläkin oli vielä 110-90.
semmonen pikkuvikanen kone (mm. hydrauliikka/sähköt ym)
vaihdettiin sitten 100 heppaseen nelosvalluun ja hiukka paremmin tuo nelonen jaksaa kiskoa kuormia kun fiude.
RE: 110-90
Lähettäjä: TKH
Lauantaina 18.9. 2004 klo 09:30:50

Message:
...ja jos haluaa pellinvaihtoa harrastaa niin Pirkkalan autovahinkokeskuksella näytti jokuaika sitten olevan kaadettu lähes uusi 110 rivissä...
RE: 110-90
Lähettäjä: TT
Lauantaina 18.9. 2004 klo 09:30:54

Message:
Hydrauliikka muuttui hieman vuonna papu. Sähköt ovat sitä mitä Fiateissa yleensäkin.
RE: 110-90
Lähettäjä: Porsee
Lauantaina 18.9. 2004 klo 14:19:39

Message:
Fiatti on tosi hidas maantiellä se on todettava ainakin näin alkuun.
RE: 110-90
Lähettäjä: TT
Lauantaina 18.9. 2004 klo 22:45:18

Message:
New Holland nykyjänsä. Kulkee 40 ja rapiat.
RE: 110-90
Lähettäjä: mika
Sunnuntaina 19.9. 2004 klo 13:28:40

Message:
vuodesta 88 kulkenu 40km/h eikä yhtään enempää. hidas se on ainaki valluun ja jonneen verrattuna. hydrauliikka ollu sama pska iät ajat. 58l/min ja todella heikko alumiinikuorinen pumppu joka ihan riittävän ikävä vaihtaa ek koneeseen.
sähköt on ja huonot, huonommat ne oli ku vanhemmissa 80 sarjalaisissa.

on siinä kyllä paljo hyvääkin, esim. ketsävä kone ja voimansiirto.
RE: 110-90
Lähettäjä: TT
Sunnuntaina 19.9. 2004 klo 16:57:31

Message:
Molemmat hydr.pumput moottorin oikealla kylellä, syöttöpumpun yhteydessä suodattimineen. Kompressorin kaavelissa. pumpun vaihto kestää viitisen minuuttia.
RE: 110-90
Lähettäjä: P.Arola
Sunnuntaina 19.9. 2004 klo 19:09:47

Message:
Alumiinia tuo peräpäähän vaikuttava pumppu näkkyy valmetissanikin olevan, on vissiin saman fabriikin tekosiakin kun 110-90 nh:ssa. Vieläkö mahtaa olla isompia pumppuvalmistajia Euroopassa, kuin espaniassa ja italiassa.
RE: 110-90
Lähettäjä: mika
Sunnuntaina 19.9. 2004 klo 20:14:07

Message:
alumiinilla ja alumiinilla tuntuu olevan eroa.

805 ja 8400 valmetissa kesti 8000h. 110 fiatissa meni 2000h välein.
jonkun laisena fiiatti miehenä huomautan että 780:ssä pumppu vaihettiin vaan kerran vaikka tunti määrä reiluhko.
nykyaikaiset työkoneet vaatii hydrauliikalta paljon, ennen pärjäs heikommalla pumpulla.
onhan mullakin valmetin keulalla säätyvä 71 kuutiosentin pumppu, alkuperänen kun aivan liian pieni kourakuormain käytössä.

mitäs noita pumppuvalmistajia on: trw,vikcers,parker,rexroth,lamborghini,casappa,kawasaki,eaton,ym,ym. että onhan niitä valmistajia.
RE: 110-90
Lähettäjä: TT
Sunnuntaina 19.9. 2004 klo 22:04:06

Message:

Vaihdoin huollossa pari sanaa asiasta perillä olevan lähteen kanssa ja kävi ilmi seuraavaa.

Jos em. koneella kannateltu yhdellä apusylinterillä esim 4 teräisiä auroja eivät kynkät saavuta yläasentoaan liian jyrkän apusyl. nostokulman takia, vaan nostolaite jää päistämään.

Tämän johdosta öljy pakenee ylip. venttiilistä ja vaahtoutuu ja kuumenee. Vaahtoutunut öljy "syö" pumpun rattaita ja sen aiheuttamat paineiskut rasittavat laakerointia ja runkoa.

Tältä vältytään kun asetetaan nostolaitteen asennonsäätöön stoppari joka estää kynkkiä nousemasta äärimmäiseen yläasentoon, tai asentamalla myös toinen apusylinteri traktoriin.

Tämä tosin aiheuttaa painonsiirron muuttumisen yliherkäksi jolloin kyntäminen vaikeutuu. Tosin tämäkin on korjattavissa.

Pumput ovat yleisesti käytettyä standarditavaraa.
RE: 110-90
Lähettäjä: Iiro
Sunnuntaina 19.9. 2004 klo 22:58:01

Message:
New Holland 110 90 hydrauliikaapumput ovat Bosch merkkisiä, made in germany.

Käyttöhydrauliikkapumppu on kiinni syöttöpumpun ,joka sekin Bosch, alla, kiinnitettynä neljällä 10 mm kannalla olevalla pultilla. Paluuletkun klemmarilla ja paineputken kolmella ruuvilla.

Jos pumppurikko tulee, vaihto on alle puolen tunnin asia.
RE: 110-90
Lähettäjä: mika
Sunnuntaina 19.9. 2004 klo 23:06:55

Message:
jep. huomatkaa kohta "...etukuormaajalla varustetuissa koneissa..."

eli kyllä osaa vaihtaminen olla vmäistä kun on teollisuus kuormaaja keulalla, tämähän traktorin vika.

saisi nuo valmistajat suunnitella etukuormaajat/traktorit hieman huoltoystävällisemmiksi.

fiatista ei meinannu sivupeltia saada irti millään ja kun pelti viimein lähti oli maalissa yleensä muutama naarmu lisää.
RE: 110-90
Lähettäjä: kenny
Sunnuntaina 19.9. 2004 klo 23:44:23

Message:
onhan 110 viiatissa puolijohteita, nimittäin jännittensäädin. mutta muuta ei ookkaa, paitti vilkkureleessä on jotain pientä.
RE: 110-90
Lähettäjä: TT
Sunnuntaina 19.9. 2004 klo 23:59:07

Message:
Katsoisin tuon etukurmaimen alapalkin sijainnin em. kohteiden edellä, olevan mitä suurimmassa määrin kuormaimen suunnittelijan ja varsinkin sen ostajan harteilla. Tuskimpa Traktorin suunnittelija pystyy etukäteen suunnittelemaan sitä, minne kuormainvalmistaja runkopalkin sovittaa.


PS.

Löytyi juuri äsken verstaan hylkypinosta jota pengoin Fiatin perinteinen opas, vuodelta 1956:

CATALOGO PARTI DI RICAMBIO
FIAT MOTORIZZAZIONE AGRICOLA

25R
25R5
25RV5
25RS
25RS5
25RSV5


RE: 110-90
Lähettäjä: hogi
Tiistaina 28.9. 2004 klo 16:36:47

Message:
TT: mun mielestä velipojallasi on oikea asenne!

On varmasti monelle harmi kun noita "yksinkertaisia" nyykkäreitä ei enää saa. Mutta miten olisi Zetor Forterra, www.zetor.cz, niitähän taitaa kohta alkaa tulla suomeenkin... Ainakin vaikuttaisi aika järkimiehen ratkaisulta.