Aihe: Armeijan traktorit
Lähettäjä: silloin joskus
Tiistaina 14.9. 2004 klo 10:48:23

Viesti:
Ilmeisesti täällä Masinistien keskustelupalstalla lasten ja koululaisten joukossa on niitäkin, jotka ovat käyneet armeijan jo niihin aikoihin, kun nutturoita ja palmikoita ei siellä vielä hyväksytty. Mielenkiintoista olisi kuulla nimenomaan armeijan vanhemmasta traktorikannasta, onko esim. Majoreita ja Nuffeja ollut käytössä?
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: metsuri
Tiistaina 14.9. 2004 klo 11:29:08

Message:
Eipä rajavartiotossa traktoreita juuri ollut.Oulusta oli jossakin harjoituksessa joku valmet. Kuorma-autoissa muistaakseni oli Forteja useita.Vuosi oli 63-64.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: Velmu Viurusilmä
Tiistaina 14.9. 2004 klo 12:48:18

Message:
Minun palvelusaikanani 80-luvun alussa Savon Prikaatissa kaikki traktorit olivat 702-Valmetteja. Luulen että valtaosa traktorikalustosta on aina ollut kotimaista. Joitakin vuosia sitten eksyin mukaan maanpuolustuskurssille, jossa eräs kouluttajana ollut reservin majuri(!!) innostui muistelemaan motorisoinnin alkuaikoja. Kuulemma 60-luvun alussa järjestettiin Lapissa sotaharjoitukset,joissa kokeiltiin kotimaista traktoria - ilmeisesti Valmet 359:ä puoliteloilla ja jotakin ison valmistajan maastokuorma-autoa, luultavasti Unimogia. Valmet osoittautui toimivaksi peliksi ja huomattavasti halvemmaksi. Siitä kokeilusta kehittyi koko aluepuolustusjärjestelmän kuljetusstrategia yli 30 vuodeksi.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: hiski
Tiistaina 14.9. 2004 klo 13:49:07

Message:
Muistaakseni (?) vuonna 1959 Ilmasotakonekoulussa ajelimme Valmet 33:ten kyydissä, ja kuorma-autot olivat Ford Thameseja. Isommat autot lentokentillä olivat Sisuja.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: Metsuri
Tiistaina 14.9. 2004 klo 13:49:07

Message:
Joskus 70-luvuulla kotikyläympäristössä oli kertausharjoitukset kylältämme sai 2 valmetinkuljettajaa komennuksen traktoreineen harjoitukseen (oli kai siellä traktoreitaa muualtaki) ja heillä oli käytössä monipuoliset huolto ja korjaus kalusto ja raakaaineen Valmetin huoltamiseksi.Om käsitys myös on ettei armeijassa ole muita tavallisia traktoreita kuin Valmet. Muut ajoneuvot on asia erikseen.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: Mikko
Tiistaina 14.9. 2004 klo 14:37:30

Message:
On Belaruksia ollut myös ja Majoreita.Kaveri nimittäin oli Belarus kuski.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: Tomppa
Tiistaina 14.9. 2004 klo 15:33:02

Message:
Miten nykyisin? Tarkoitan kun ei enää ole pakko ostaa kotimaista tai naapurilta? Ainakin silloin kun itse oli autokomppaniassa ajoimme Sisuilla ja pienillä Renaulteilla, nykyään olen katsellut Vehon pihassa uusia Mersuja (kuorma-autoja) ja ainakin 4.ErAutoK ajaa Scanioilla... Entä traktorit, vieläkö ovat uudet Valtroja?
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: jp
Tiistaina 14.9. 2004 klo 15:51:10

Message:
ei taida olla armeijalla yhtään uusia raktoreja, uusimmat on varmaan 804:set. eli siis aika vanhoja. näkyy siel oleva mm. uusia E-sisuja ja MB4x4 kuormaautoja. Lännen merkkiset (raktori)kaivurit oli kans aika uusia.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: TKH
Tiistaina 14.9. 2004 klo 17:32:15

Message:
Maastokuorma-autot ja Pasit on korvanneet traktorit,piha-aurausvehkeinä taitaa olla näitä 802:sia valmetteja.Aika paljon on kalkkuun tullut viimeisten vuosien aikana 702:sia poistoon.Mun armeija-aikaan ainakin korialla oli belaruksia.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: Sammy
Tiistaina 14.9. 2004 klo 17:43:20

Message:
Lavetin veturina on lisäksi tullut nähtyä MB Trackeja, ainakin Mikkelissä kymmenkunta vuotta sitten
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: Hz
Tiistaina 14.9. 2004 klo 18:27:48

Message:
Itse olin viime vuonna kainuun prikaatissa ja siellä traktorit oli valmet 702:sia ja oli siellä muutama MB Track ponttoonisillan veturina.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: Taavit
Tiistaina 14.9. 2004 klo 18:41:58

Message:
Rissalassa alkuvuodesta Valtran 6300, 6400, 8550 ja joku muu Hitech. 6300 talonmiehen käytössä muut laivueen kuskien eli varusmiestenkin. Talvella aurailevat laivueen alueen ja jotain maasto paikkoja. Eräs yritys aurasi pihat ja tiet ja muut 'julkiset' alueet
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: tutkija
Tiistaina 14.9. 2004 klo 19:03:42

Message:
Eihän armeijan tarvitse traktoreita ostaa.Jos sota tulee niin maatiloiltahan niitä löytyy pilvinpimein.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: pj
Tiistaina 14.9. 2004 klo 19:46:53

Message:
Tiloiltapa hyvinnii.

Uudenpuoleinen pitää vaan olla. montaakaan vuotta elinikää ei saa olla. Ovat valmiiksi katsottuinakin, että osataan hakea.

Talosta lähti uusi kuorma-auto talvisottaan. Tuli takasin välirauhan ajaksi ja korjattiin omalla kustannuksella. Jatkosotaan joutui taas ja korjauskelvoton oli takasin tullesaan. Piti ostaa uusi. Hevoset ja ajopelit vietiin myös. Omissa rytkyissäkin osa porukasta joutui lähtemään ja joillakin oli vielä ollut oma asekin.

Poltin ladosta mennävuonna kasan kolopyöräsiä hevoskärryjä joissa oli luodinreikiä sun muita semmosia ja tornileima. Niilläkin oli ajettu vain yksi reissu. Meinaan sotareissu.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: tutkija
Tiistaina 14.9. 2004 klo 20:58:47

Message:
Niin ja varmaan Valtrat etusijalla.Ei tarte lähtee vihollisen puolelta varaosia hakemaan.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: Punnitsija
Tiistaina 14.9. 2004 klo 22:12:25

Message:
Kävin armeijan Kauhavan Ilmasotakoulussa, siellä vedettiin lentokoneet hallista ulos ja sisälle Valmet traktorilla.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: hg
Keskiviikkona 15.9. 2004 klo 12:59:03

Message:
joo kaikille maastoautoille, kuorma-autoille, linja-autoille ja n3vuotta uudemmille raktoreille on merkattu ottaja sota-ajaksi.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: hara
Keskiviikkona 15.9. 2004 klo 13:33:12

Message:
Kontiorannassa oli Valmetteja 702 ja 802 sitten valmetin pyöräkuormaaja (1500) Muistelen. Ja metsäkone Jehu.Sisun Maseja ja tottakai jo legenda kulkiessaan PROTO A-45.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: p-j
Keskiviikkona 15.9. 2004 klo 17:53:40

Message:
Ei taijeta enää hevosia sentään pakko-ottaa riisitilanteissakaan. Vaan mistä pirusta sitäkään tietää. Itte antasin mieluiten semmosessa tilanteessa tuon vanhan voortsonnin. Saisi kuli oikein nauttia. Se vaan vanhassa voortsonnissa on, että kun koukussa on vaikkapa 5000 kg:n 57 itko, niin koneella jossa ei ole taakseppäin toimivia jarruja ei tule aika pitkäksi. Itse vetelin joskus metsässä tommosta kiikkulautatykkiä 500 Valmetilla. Se oli kokemus se.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: Automiehen poika
Keskiviikkona 15.9. 2004 klo 18:10:49

Message:
"Talosta lähti uusi kuorma-auto talvisottaan. Tuli takasin välirauhan ajaksi ja korjattiin omalla kustannuksella. Jatkosotaan joutui taas ja korjauskelvoton oli takasin tullesaan. Piti ostaa uusi."

Tuopa oli kummallinen juttu! Ainakin meidän isäukon auton valtio lunasti ja siitä on olemassa vieläkin kuitti tallessa! Talvisotaan mentäessä auto (Ford) oli vajaan vuoden ikäinen ja ei sitä 3 kuukaudessa loppuun ajettu mutta jatkosota oli jo kovempaa kyytiä ja huolto huonoa. Puolet pantiin tervaa sekaan öljuihinkin kuulemma.


P.S. Taisit poltella armeijan kärrynpyöriä...
heh heh
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: jaska
Keskiviikkona 15.9. 2004 klo 19:36:56

Message:
v.64-65 kun olin traktorimiehenä poh pr oulussa
traktoreina oli valmet 361.
ka-autoina vanajia.
rätti gatzeja.
päälliköllä oli volvo 544 faforit.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: pj
Keskiviikkona 15.9. 2004 klo 19:57:30

Message:
Olivat ne valtion korvaukset siihen aikaan, ei mittään. Näyttivät hyvältä mutta olivat silkkoa sitä. Kyllä ne jäivät omaksi harmiksi itselle kaikki tuonajan pakko-otot. Oli valtio köyhä ja rahat tarvittiin muualla. Maatakin lähti lähes 130 ha. mutta kun oblikaatiot lankesivat oli inflaatio syönyt sen ostovoiman sellaiseksi ettei sillä käytettyä kuormapiiliä enää saanut. Näin on useamman kerran suomessamme hoidettu asiat. Se maksaa joka jaksaa.

Se on sitä paljon puhuttua tsarismia, sitä pakoon lähti Ameriikkaan kylältä useampikin perhe sodan jälkeen. Viimeiset viimme vuonna. Meinasivat mennessään, että saa siellä työmies paremmin palkkansa pitää kun ei ole niimpaljon nuita jakajia kuin täällä kotona. Meinas saavansa samoista hommista kolminkertasen ostovoiman perheen elämäntyylin huomioon ottaen.

Ajelevat nykyjänsä pirun suurella Letukalla on velkanen haussi, paatti, par koiraa, mutanaama apulainen aupairina, järvenrantaa, pojat kollekessa, akka töisä osapäiväsesti sun muuta semmosta. Ei tuu kuulemma takasin vaikka haulikolla ajettais sano meilisä.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: Make
Torstaina 16.9. 2004 klo 20:22:21

Message:
Joskus 70-luvulla oli kuvia Kansa Taisteli lehdessä,kun Valmet 20 oli armeijan väreissä ja harjoituksissa.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: hg
Torstaina 16.9. 2004 klo 20:39:27

Message:
joo on se ameriikka semmonen paikka jotten sinne lähtis vaikka haulikolla ajettas. vaikka ois tytötkii kollekessa ni se ei auta yhtään jos sairastut, ne ei ota sisään sairaalaan ja jos ottasivat ni rahat ei riitä ku sisäänkirjautumiseen
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: luodinkestäväluutn
Torstaina 16.9. 2004 klo 20:48:10

Message:
jontikalla siellä jontikalla...
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: Z
Torstaina 16.9. 2004 klo 21:16:54

Message:
No eipä ole ilmasta sairaalassa makoilu täälläkään!
Aassian vierestä pirruuttaan
Lähettäjä: pjjp vaimikäsenytoli
Torstaina 16.9. 2004 klo 22:41:07

Message:
Kun ny kerran on tekemisen puute, nin kirjuuttelenpa ajatuksiani ylös. Jos sitten kuka viittii lukia.

Nää on tämmösiä vaan. Omia ajatuksia. Ilman päätä ja ilman häntälöitä.

hg morkkas tota Ameriikkaa. Pittää oikasta äijää.

Mulla on sielä isosti sukua. Vähän kaukasempaakin. Titanikissakin hukku yks. on Nuevyörkin köyhien hautuumaalla kuullemma kivi vieläkin. Lehessäkin oli juttua takavuosina, ja televiisiossa. Yks loukkaantu siinä pilvenpiirtäjäpamautuksessa. Oli jäänyt taksin ruhjomaksi Mänhättänillä.

Noonii. HooGee

Eikös tuo aatemailma kaatunutkaan perliininmuurin kansa. Jumalauta, meilläpäin äijät kanssa morkkas Ameriikkaa 60 ja 70 luvuilla, siinä ohessa kun kännipäissään miettivät,että kun ryssän kivväärit jaetaan, kuka ammutaan ja minkä takkei. Sinä se pidät perinnettä yllä. Hyvä asia semmonen perinteikkyys kieltämäti on.

Niin, siellä Walloissa.

Ukolla josta mainittin on virma. Virmalla vakkuutukset. Perreellä on vakuutukset. Ei tarvi työtätekevän ja työtäpelkäämättömän valkonaaman mennä kunnalliseen sairaalaan jos hoitelee asiansa.

Siälä on kuulemma kova pula kunnolisista työmiehistä ihan samalla lailla kuin täällännii.

Eivät vaan ota enää nykyjänsä sinne joltei oo työpaikka oottamassa ja kielitaitoo. Jos vaikka viinapullon myynnistä tai väkivallasta, huumeista ny puhumattakaan, oot narahtanna. Et saa ees turistiviisumia Usaan.

Se onkin tänäpänä semmonen plakaati se Ameeriikan passi, jotta oksat poijes suutarin kuusesta. Soon vahva pahvi ja tavoittamaton tavalliselta finski tossunkuluttajalta. Ne ryöttäät.

Vaan vakavasti ottaen.

Kyllä se on hyvä maa suomalaiselle ollut tuo Ameriikanmaa. Ei oo montaa semmosta mailmassa. Kanata tietysti ja Austraalia.

Ei mulle kannata Finskipoijjan tästä mielipitteestä rutista, mulle ovatten puhelleet nua vanhemmat ulkosuomalaiset noita juttuja.

Sielä on näjetsen ulkomaila miljuuna suamenkielista ja sukusta, vähimmän jälkheen. Jotkut sanoo jotta kaks. Osa olis tulosa kottiinsa kuolemaan mutta pyrokraatia ja verot sun veroluontoset ovatten nostanna kynnyslöitä etehen.

Kyllä sitä Koivistokin hommas suamehen ehtoja ryssiä paluumuuttajina ja niile kaikki etehen, mutta kun tulosa olis suomalainen nin ei pärkkyle. Maksaa kuulemma vanha immeinen yhteiskunnalle liikaa, otetaan mialummin työikäsiä. Joo, narkkaria ja sekakäyttäjää Kakolaa ja Sörkalle töihi. Oon tota seurannu ja on alkanna ottaa pannuun.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: hg
Torstaina 16.9. 2004 klo 23:30:27

Message:
vaikken USAa, mikä lie, ihannoikkaan ni ei se onneks minusta idän ystävää tee. ihannoin tämmöstä pientä ja köyhää maata jossa herrat pitää työläistä narrina ja ulkomaiden herrat meidän herroja vieläkin huonompana.
taivaspaikkahan tienataan kärsimyksellä, vai kuinka?
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: pj
Perjantaina 17.9. 2004 klo 22:59:17

Message:
Herroista en tiijä, yhtään kun en ole tuntenu, mutta Kekkosen kanssa joskus saunottiin.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: MF äijjä
Lauantaina 18.9. 2004 klo 08:31:44

Message:
Hangon rannikkopatteristossa oli v.71 ainakin kaks valmettii,setkoja en nähnyt missään vaikka monessa paikassa kierrettiin ja hyvä niin,niit ois nauranu ryssätkin jos ois hyökänny.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: pioneeri
Lauantaina 18.9. 2004 klo 11:11:46

Message:
Keuruulla Keski-Suomen Pioneeripataljoonassa oli niitä 565 Valmetteja vuonna 1969. Sitten oli ainakin yksi iso pillarikin, jolla pojat talvella aurasivat välillä teitäkin. Kuorma-autonakin oli niiten vinonokkaisten pikku-Vanajien lisäksi vielä yksi bensamoottorinen "roikkonokka" Sisukin.
Varuskunnan muonia ajettiin Keuruun keskustasta kasarmille juuri noilla Valmeteilla ja ainakin kerran pienessä "kilpailutilanteessa" meni yksi Vallu kyljelleen!
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: Majorikin löytyy
Lauantaina 18.9. 2004 klo 11:28:34

Message:
Suomen Puolustusvoimat niminen kirja on ilmestynyt vissiin jo 50-luvulta lähtien. Niissähän on ollut vuosittain samojakin valokuvia mutta jossain 70-luvun alun opuksessa oli ainakin kuva armeijan kompressoritraktorista ja se oli muistaakseni Majori, eli niitäkin on ollut armeijan käytössä. Tällä Kari Kettusella voisi olla "edullisesti" myynnissä näitäkin kirjoja halukkaille.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: Make
Sunnuntaina 19.9. 2004 klo 13:46:33

Message:
Arvatkaapa mitkä pakko-otetaan ensin kriisitilanteessa, ei traktorit vaan maasturija mönkijät.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: Von Dööppel
Maanantaina 20.9. 2004 klo 22:11:34

Message:
Ei armeija enää mitään pakko-ota, ne vuokrataan. Vuokran suuruus on sitten er asia.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: 4.ErAutoKvm85
Tiistaina 21.9. 2004 klo 22:28:27

Message:
Ne vähät traktorit joita armeenia kiinteistön hoitoon joukko-osastoissa näin syvän rauhan aikana tarvii on melko varmasti lähes 100%:sti kotimaisia. Joitakin spesiaalitehtäviä varten saattaa olla ulkolaisiakin rattoreita. Kyllähän hankinta on tietenkin aika pitkälle suuntautunut kotimaahan hinta-varaosa-huolto syistä. Tarvittaessa tuollaista teknologiaa sisältäviä vehkeitä kai isännät sitten tuovat palvelukseen tullessaan tai jotenkis silleen. Kyllähän se on parempi että nuo rajalliset pv:lle suunnatut verorahat suunnataan korkeampaan teknologiaan kuin rattoreihin joita jokainen osaa ajaa ilman suurempaa tyyppikoulutusta.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: vesvipel
Tiistaina 21.9. 2004 klo 22:36:09

Message:
Toistan ettei suomessa ole armeijaa. Ei vielä. Kovastihan tuota yritetään saaha aikaiseksi.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: Körmy
Keskiviikkona 22.9. 2004 klo 07:48:24

Message:
Se armeija on kohta pakko, kun pojat menee kaikki poninhännät heiluen mieluummin mummojen vaippoja vaihtamaan kunnalliskoteihin.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: Sivari
Keskiviikkona 22.9. 2004 klo 16:14:37

Message:
Pitäisikö siis mummot ja körmyt jättää märkiin vaippoihinsa?

Aion muuten leikkauttaa ponihäntäni puolet lyhyemmäksi. Syödessä on epämukavaa, kun hiukset pyrkivät suuhun ja lautaselle.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: js
Keskiviikkona 22.9. 2004 klo 16:51:13

Message:
Muistaakseni luin jossain (Olli Ojasen kirjassa ehkä), että SA osti 30-luvulla kumipyöräisia John Deere BR traktoreita tykinvetäjiksi. Herätti suurta huomioita paraatiajossa Turussa.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: Sivusta seurannu
Perjantaina 24.9. 2004 klo 23:10:09

Message:
Make; ei ota sotavaltio ensin maastureita ja mönkijöitä. maastureita on maassa enemmän kuin tarpeeksi ja mönkijöitä ei ole (pl. tieliikennerekisteröidyt, yleensä takavetoiset) missään rekisterissä mistä kirjata kuten ei myöskään maastokelpoisista moottoripyöristä suurta osaa.
RE: Armeijan traktorit
Lähettäjä: kenny
Keskiviikkona 29.9. 2004 klo 15:04:09

Message:
Varmaankin ensimmäisenä valtio olisi sotatilanteessa "sosialisoimassa" yksityisiä kuorma-autoja. Firmalla on niitä kaikenvaltakunnan maastokuorma-autoja jonninverran, protoo, masia, rasia, eemeliä, vanahoja zilttoneita, mutta kaikkeen muuhun logistiikkaan ei varmastikkaaan ole kalustoa. esimerkiksi lähiseudun betooniautot ajavat betonkia bunkkerityömaalle, niinkun esimerkiksi.