Aihe: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: Janne
Tiistaina 17.8. 2004 klo 08:06:43

Viesti:
Moi,

Katselin tuossa tuon Oulaisten wanhan woiman päivien kuvasaldoa aiemmasta keskustelusta. Erittäin mainioita kuvia ja kovasti kyllä harmittaa, kun ei päässyt paikalle. No sitten ens vuonna. Mikähän rattorimerkki sillon lie teemana?

Tällainen kysymys putkahti mieleen raktorien varustusta katsoessa, kun yhdessäkäään en nähnyt olevan hintaan ajoneuvon kolmiota? Onko se sittenkään pakollinen tarpeeksi vanhassa laitteessa? (yhden asennuksen kopittomaan raktoriin eläissäni oon nähnyt) Tuskinpa kaikki ovat sitä poiskaan tyylirikkona ottaneet wanhanwoiman ajeluita varten. Varoituskolmiokin kait pitää rattorissa kuin rattorissa olla, sen olemassaoloa ei toki kuvista voinut todeta, mutta veikkanpa että ei löydy.

Mitenhän lie tilanne on? Moniko on kopittomaan ko hitaan ajoneuvon kolmion laittanut ja monellako kulkee mukana varoituskolmio?
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: massikkamies
Tiistaina 17.8. 2004 klo 09:28:17

Message:
kyllä minulla MF 35:ssa on hitaan ajoneuvon kolmio mutta siitäkin on varmaan enemmän haittaa kuin hyötyä koska se peittää näkyvyyden peilistä taaksepäin. Varoituskolmiota ei tosin ole mukana. Pitäisiköhän se tosiaan olla mukana ajossa. En ole koskaan tullut ajatelleeksi
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: savaloja
Tiistaina 17.8. 2004 klo 10:47:26

Message:
Kyllä se hitaan ajoneuvon kolmio on pakollinen, vaan ei sitä taida kukaan valvoa. Samoin kuin varoituskolmiokin pitäisi olla ajoneuvossa mukana. Entäpä rekisteriote?

Kyllä ne haittona tahtoo olla. Nyky-Hollannistakin se jäi kuuseen heti tuoreeltaan eikä ole tullut takaisin laitettua.
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: Kuukuna
Tiistaina 17.8. 2004 klo 17:42:33

Message:
Siinä on taas lainsäätäjät ollu innoissaan säätämässä, kun on hidasmerkki tullu pakolliseks semmosissa vehkeissä, minkä kaikki tajuaa joka suunnasta kattottuna traktoriks, tai muuksi vastaavaksi työkoneeksi. Silti mopoautossa sitä ei saa olla, vaikka näyttää suunnista katsottuna ihan normaalilta nopealta peliltä, varsinkin jos ei ole tikkurasiaa vieressä kokovertailun vuoksi.

Omat hidastelumerkit jätin rikkinäisinä maastoon, no en tiättykään, vaan vein roskiin. Uusia en hanki, maantieajoakin on sen verta vähän. Ja jos simmosella reissulla sattuu poliisi toppaamaan, ni ainakin täällä Nousiaisten suunnalla ovat viksua väkeä, kehuvat vaan vanhaa laitetta, eivätkä nipota.

Se laki on varmaan Demaripellejen väsäämä, onks niiltä sekundakommareilta tullu enään kymmeniin vuosiin mitään järkevää ajatusta?
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: Vikke
Tiistaina 17.8. 2004 klo 18:00:10

Message:
Me liikenteen valvonnassa ollaan turun poliiseja siellä teilläpäin. Viksuudesta en mene vannomaan. Jos kilpi uupuu siitä on säädetty sanktio. Toinen juttu onkin jos sattuu onnettimuus. Tuomari ja vakuutusyhtiö voivat yllättää. Ei siinä auta vedota ajoneuvon huonoon kuntoon tahikka ikään. Kuvetta voi joutua kaivamaan. Ja jos sattuu nyt jotain omistamaan saanti varmistuu. Menee vielä romumajorikin vasaran alle ja Kuusakosken kuormaan.

Ihan vakavasti ottaen olin paikalla taannoin kun Nousiaisten rajakunnassa isä ja poika saivat surmansa kahdessa perättäin kulkevassa perävaunullisessa traktorissa, takaa tulleen perävaunullisen auton pyyhkäistessä ne tieltä.
Vastaavia tapauksia on seutukunnalla ollut muitakin. Ja aina niitä tulee uusia.
Että lienee turha morkata noista hitaan ajoneuvon kilvistä. Paistaa vaan tyhmyys kallosta läpi. Koitetaan me vaan kulkea kaikki samaa tietä myöten niitä sääntöjä noudattaen.
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: Vikke
Tiistaina 17.8. 2004 klo 18:00:46

Message:
Me liikenteen valvonnassa ollaan turun poliiseja siellä teilläpäin. Viksuudesta en mene vannomaan. Jos kilpi uupuu siitä on säädetty sanktio. Toinen juttu onkin jos sattuu onnettimuus. Tuomari ja vakuutusyhtiö voivat yllättää. Ei siinä auta vedota ajoneuvon huonoon kuntoon tahikka ikään. Kuvetta voi joutua kaivamaan. Ja jos sattuu nyt jotain omistamaan saanti varmistuu. Menee vielä romumajorikin vasaran alle ja Kuusakosken kuormaan.

Ihan vakavasti ottaen olin paikalla taannoin kun Nousiaisten rajakunnassa isä ja poika saivat surmansa kahdessa perättäin kulkevassa perävaunullisessa traktorissa, takaa tulleen perävaunullisen auton pyyhkäistessä ne tieltä.
Vastaavia tapauksia on seutukunnalla ollut muitakin. Ja aina niitä tulee uusia.
Että lienee turha morkata noista hitaan ajoneuvon kilvistä. Paistaa vaan tyhmyys kallosta läpi. Koitetaan me vaan kulkea kaikki samaa tietä myöten niitä sääntöjä noudattaen.
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: Kuukuna
Tiistaina 17.8. 2004 klo 21:52:12

Message:
No entäs se mopoauto? Niitäkin on täälläpäin jo muutamia? Mitäs Vikke siihen?
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: M
Tiistaina 17.8. 2004 klo 21:57:15

Message:
Joudun ajeleen tuossa nelostiellä traktorilla jonkun verran, myös kopittomilla ja ei tulis mieleenkään mennä sinne ilman hyväkuntoista hitaan ajoneuvon kolmiota. Olen ostellut silloin tällöin uusia edesmenneitten ja haalistuneiden tilalle. Ja toinen tärkeä varuste on kunnollinen riittävän suuri ja puhdas peili. Kyllä niissä Oulaisten koneissa oli aika monessa se kolmio. Mutta eihän niissä tarvita joita kuljetetaan trailereilla ja kuorma-auojen lavoilla. Tuossa muutama vuosi naapurin isäntä sai aikaan perä kolarin rikkinäisten takavalojen takia. Täällä alkoi ryhtiliikeja: Kylän korjaamolla laitettiin muutamana päivänä pelkkiä traktorin takavaloja. Itse olen siirtynyt 5 W:n polttimoista 10 W:n polttimoihin juuri näkyvyyden takia.
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: Joopase...
Keskiviikkona 18.8. 2004 klo 07:57:32

Message:
Monenlaista säännöistä piittaamatonta tulkintaa näyttää olevan vallalla. Selvää on ,että nykyliikenteessä kannattaa ja pitää noudattaa sääntöjä: Vanhaan avovehkeeseen kolmio, valot, vilkut, peilit, äänimerkit, turvakaaret toimimaan, jos aikoo tuonne liikennehulinaan sekaan. Turvavyö on vähän niin ja näin, kun pitäisi ehtiä hypätä pakosalle ennenkuin turvakaareton ajokas kaatuu ratilleen.
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: halovalo
Keskiviikkona 18.8. 2004 klo 08:32:54

Message:
On tämäkin nyt keskustelunaihe, jos vanhojen traktoreitten "marssirivistöstä" puuttuu hitaanajoneuvon kolmio! Suljetussa kulkueessa on ollut mukana määrätyissä tapahtumissa monta ilman rekisteri- ja vakuutuskilpeäkin olevaa laitetta, eikä poliisi ole ruvennut vaatimaan niitä trailereille, taikka mittaamaan renkaista kulutuspintoja! Pistää nyt jotkut vilkut, turvavyöt jne. esim pikku-Ferguun, niin on äkkiä "maku poissa" terapiatraktorista!
Täytyy jokaisella nyt senverran älliä olla, että ymmärtää, millä varustuksella esim. siviililiikenteeseen lähdetään valtateille kovassa sumussa, pimeässä jne.
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: vikke
Keskiviikkona 18.8. 2004 klo 09:44:09

Message:
Haloo valo

Mikä "suljettu kulkue".
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: Janne
Keskiviikkona 18.8. 2004 klo 09:44:19

Message:
Pahoittelut, että kysymykselläni aiheutin 'halovalolle' mielipahaa. Kysymys ei kuitenkaan kummunnut juuri näistä wanhan woiman marssirivistöistä, vaan siitä, että en ole niitä kolmioita onnistunut omin silmin näkemään kopittomissa missään, en kuvissa enkä livenä. Vanhojen entisöityjen osalta tyylin säilyminen on tärkeä tekijä ja sitä ei sovi vähätellä, enkä vähättele. Oman raktorin osalla on kuitenkin enemmän sellainen käyttöentisöinti edessä ja jokaisen killukkeen mitä laki vaatii aion lainkuuliaisena siihen laittaa.

Pitänee yön pimeinä tunteina hyvää sikaria poltellessa kehittää mielikuvitusta, että löytää paikan tälle kolmiolle, jossa se ei peittäisi näkyvyyttä peilistä, eikä takavaloa, eikä työvaloa, eikä olisi muutenkaan isommin tiellä.. Niin ja laittaa sitten se rekisteriote sinne sikarin metalliseen tuubiin kosteudelta turvaan :)

Kiitokset kaikille vastanneille!
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: metemu
Keskiviikkona 18.8. 2004 klo 10:06:14

Message:
Kertokaapas mitä asetuksissa määrätään hitaan ajoneuvon kolmion sijoituksesta. Itse muistelisin, että sen täytyisi olla keskilinjan vasemmalla puolella, pitäneekö paikkansa?

Tuosta rekisteriotteen mukana olosta sen verran, että olen ottanut siitä hyvälaatuisen kopion, jota säilytän työkalulaatikossa (asiallisesti kosteudelta ja lialta suojattuna).
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: tane II
Keskiviikkona 18.8. 2004 klo 10:15:43

Message:
Eikös noi kolmiot ainakin ennen olleet sellaisia, että ne sai helposti napattua jalustasta irti, jos oli esim. työnteon haittana. Sillähän se korjaantuu tuo 'tyylirikkokin', mitä nyt jalusta jää paikalleen, kun ei olla liikenteessä.

RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: tane II
Keskiviikkona 18.8. 2004 klo 10:26:19

Message:
Niistä määräyksistä:

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus traktorien, moottorityökoneiden ja maastoajoneuvojen, niiden perävaunujen sekä hinattavien laitteiden rakenteesta ja varusteista

21 Pakolliset ja sallitut valaisimet ja heijastimet

2. Traktorissa ja moottorityökoneessa, jonka omamassa on suurempi kuin 0,5 tonnia, tulee olla takana hitaan ajoneuvon kilpi. Kilpeä ei vaadita, jos traktoriin tai moottorityökoneeseen on kytketty tällaisella kilvellä varustettu hinattava ajoneuvo

28 Hitaan ajoneuvon kilpi

Hitaan ajoneuvon kilpi on sijoitettava ajoneuvon taakse keskelle tai vasemmalle puolelle enintään 10:n poikkeamalla suoraan taaksepäin suunnattuna enintään 2,40 metrin korkeudelle. Hitaan ajoneuvon kilven tulee olla E-hyväksytty säännön n:o 69/01 mukaisesti.

76 Hitaan ajoneuvon kilpi

Hitaan ajoneuvon kilpi on sijoitettava traktorin ja moottorityökoneen perävaunun taakse keskelle tai vasemmalle puolelle enintään 2,00 metrin etäisyydelle takapäästä ja enintään 10:n poikkeamalla suoraan taaksepäin suunnattuna enintään 1,80 metrin korkeudelle. Hitaan ajoneuvon kilven tulee olla hyväksytty 28 :ssä mainitun E-säännön mukaisesti.

RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: metemu
Keskiviikkona 18.8. 2004 klo 11:16:22

Message:
Kiitos määräyksistä tane! Ajattelin laittaa tuon kolmion juuri siten, että sen saa helposti irti, kun ei tarvi ajella tiellä...
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: SS
Keskiviikkona 18.8. 2004 klo 12:17:41

Message:
Ja se alumiininen kilpi on mukavampi jos se ottaa johonkin kiinni. Sen saa vielä rypisteltyä suoraksi muutaman kerran. Se muovinen menee säpäleikis ja haalistuu muutenkin auringossa...

- SS -
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: Kuukuna
Keskiviikkona 18.8. 2004 klo 14:53:41

Message:
Miksei rekkojen, bussien ja muiden isojen autojen peräpäässä voisi olla määränpää merkintää? Tulin Tampereelta kotia kohti, ja roikuin kymmenisen kilsaa rekan takana, hullut ohitteli miten sattuu (2 kpl), ja kun oli turvallinen paikka ohittaa, ohitin. Ja pari muuta mun perässä. Ja vajaan kilsan päässä rekka kääntyi pois päätieltä.
Ilmoitetaan kyllä, että ohituskaistan alkuun on 5 km, erinomainen ilmoitus, ei tarvitse kytistää ohituspaikkaa, ja ohi pääsee turvallisesti. Mutta suomessa on paljon teitä, joissa ei ole ohituskaistoja. Määränpäälappu helpottaisi monta ohituspaikkaa hakevaa.
Jos joku väittää, että kustannuskysymys, niin vastine väitteelle; persaukiset eivät yritä!

Myös olisi toivottavaa, että määrättäisiin pakettiautoihin asennettavaksi maahantuojan toimesta hanttarin kyljen sivuseinään / oveen ikkuna, Y-risteyksissä ja vinoparkista lähdettäessä voisi kuski jopa nähdä, mitä oikean käden puolella tapahtuu. Jotta voiko mennä?

Kommentoikaa, jos jaksatte.
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: Kuukuna
Keskiviikkona 18.8. 2004 klo 16:29:05

Message:
Miksi meidän rakas isänmaamme on perijuuriltaan:

Älä ajattele, vaan tottele! tsydeemiin perustuva holhousyhteiskunta?
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: Heikuule
Keskiviikkona 18.8. 2004 klo 17:18:09

Message:
Eikös veturissa ja kärreissä pitäny olla taannon molemmissa kilpi. Joku sai muistaaksein sakon asian puitteissa.
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: tane II
Keskiviikkona 18.8. 2004 klo 17:44:30

Message:
Kärryssä pitää olla kilpi, se kohta (asetuksen 71 ) minulta tuosta unohtui, eikä siihen ole mitään poikkeuksia. Mutta traktorissa ei siis tarvitse olla (21 ), jos kärryssä on.

RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: JH78
Keskiviikkona 18.8. 2004 klo 18:44:09

Message:
Eikös kaikissa koneissa pidä olla tuo kilpi ainakin silloin kun se peittää traktorin. On noissa isoissa äkeissä, kylvökoneissa yms.

Rakentelin yksinkertaisen kiinnikkeen (sisäkkäin menevät putkenpätkät) omaan traktoriini (ei ole tosin mikään museokone) ja myös peilit on samalla systeemillä. Saa äkkiä pois tai voi kääntää suojaan kun menee metsään. Kolmiossa on kaksi asentoa joko taaksepäin näyttävä tai hytin sivulle käännettynä ja kolmio on suojassa. Tällöin mahtuu avaamaan tai sulkemaan takaikkunan. Peilin varsissa on kiinnityksissä käsinkierrettävät ruuvit ja ne voi kääntää hytin etupuolelle suojaan. Peilejä voi myös säätää sivusuunnassa 40cm puolelleen. Yleensähän se tahtoo tuo näkyvyys taakse häipyä kun isomman kärryn perään laittaa, että näissä pienemmissä traktoreissa nyt ainakin on oltava hyvät peilit.

Tossa lauantaina ajelin taas kerran ykköstiellä isommilla koneilla niin sai taas todeta tuon meiningin. Porukka ohittaa missä vain, eivät välitä keltaisista viivoista, vastaantulijoista. Kaiken huippu kun on vastaantulijoilla ohituskaista ja sieltä tulee kahta rinnan niin vielä pitää päästä ohi. Siinä sitten mennään neljää rinnakkain.

Täytyy myöntää että tulee annettua tietä yleensä niin paljon kun mahtuu, ehkä se houkuttelee ohittamaan. Pientareella ajo ei periaatteessa ole laillista.
Ehkä pitäisi ajaa koko ajan siinä keskiviivan tuntumassa mieluummin vielä paripyörät päällä. Sitten kyllä alkaa torvet soimaan valoja vilkutellaan ja sormea näytellään... ei hyvä.
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: M
Keskiviikkona 18.8. 2004 klo 22:20:17

Message:
Traktorilla ajaessa tiellä pitää olla mukana ajokortti. Rekisteriotetta ei tarvitse pitää ajossa mukana, siis traktorilla.
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: Savaloja
Torstaina 19.8. 2004 klo 08:59:39

Message:
Samanlaisia kokemuksia kuin JH78:lla. Päätöntä sakkia osa. Kaikkein pahimpia näyttää olevan pikku virkamiehet ja toimihenkilöt, sun muut pikkunilkit.
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: metsuri
Torstaina 19.8. 2004 klo 09:22:26

Message:
Olen sen verran ollut tuolla tienpäällä että voin sanoa että on vähän villin lännen meininkiä tuo ohittaminen. Tuosta pintatreen käytöstä piti sanoa. Eikö tosiaan edes hidas ajoneuvo saa siellä ajaa ja antaa tietä ohittajille. Kerran ajoin Ruotsinpuolla Vaasan korkeudelta Haaparantaan . Siellä näytti liikennekäyttäytyminen olevan kokonaan toista kuin täällä. Kun aikoi ohittaa niin molemmat ajoneuvot niin edessäajava kuin vastaantulevat väistyivät . Edelläajava väistyi pintareelle ,jotka ovat paljon leveämmät kuin täällä. Olen keskustellut tästä kauan Ruotsissa asuneen kanssa ja hän ihmetteli juuri samaa ettei piennarta käytetä ohitustilanteessa. Monesti jossakin Heinolan tienoilla syksyisin jonkun leikkuupuimurin takana olen tavannut puolenkilometrin jonoja ja kun leveäkone ajaa keskiviivalla ohitus ei ole mahdollinen ennenkuin puimuri on tullut perille ja postunut tieltä.
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: kyläpoliisiko?
Torstaina 19.8. 2004 klo 10:27:18

Message:
Mielenkiintoista: Mistä Savaloja tietää ohittajien ammatit?
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: Masa
Torstaina 19.8. 2004 klo 21:44:40

Message:
Yhdyn Savalojan mielipiteeseen päättömien ohittelijoiden taustoista. Pitkästi koulua käyneet ovat yleensä jo vähän fiksumpaa sakkia ja ymmärtävät sen, että mikäli traktoreita, ym. ei Suomen teillä liikkuisi, niin emme söisi kotimaista ruokaa. Alhaisen koulutustason omaavilla on sitten taas yleensä kokemusta käytännön asioista ja ymmärrystä, että miten on järkevää toimia liikenteessä. En suinkaan halua yleistä, mutta usein näin
RE: Hitaan ajoneuvon kolmio
Lähettäjä: Paska-Jaakko
Torstaina 19.8. 2004 klo 23:54:02

Message:
Tajunnanvirtaa toimistossa.

Turhan väistelemisen jätin jo 80 luvulla kun ajoin traktori-perävaunuyhdistelmää enemmänkin vilkkailla teillä. Ei semmoinen pientareella kokoajan roikkuminen ole mistään kotoisin, siinä on omat vaaransa. On ajettava omalla kaistalla ja tilanteen mukaan selväpiirteisesti annettava nopeammille tietä.

Olen itse niin vittuuntunut ihmisten sikamaiseen käytökseen teillämme, että ajan tasan tieliikennesääntöjen mukaan, ajoneuvolla kuin ajoneuvolla. Jos joku mulkero ryttyilee liikenteessä, teen suurta nautintoa tuntien tämän olon vielä hiukan enemmän tukalaksi.

Liikenteessä huomaa, että valtaosalta kuljettajista ajotaito on päässyt pahasti ruostumaan. Pahimpia päivittäisiä, tai ainakin yleisimpiä törttöilyjä näkee moottoriteiden trampeilta tultaessa liikenteen sekaan. Toinen on ryhmittyminen risteyksissä. Kolmas on tuo paljonpuhuttu hurjastelu ja kamikazeohittelu.

Se meinaa sitä, että tämmöinen turvallisuuteen panostava heppu ja sen perikunta ajaa isolla nelivedolla kauppareisutkin.
Ja kun autoa vaihdetaan niin se vaihdetaan aina rajumpaan ja painavempaan. USA.ssa tämä kehitys on ollut näkyvissä pitkään. Suomen idioottimainen verokohtelu on toistaiseksi estänyt tämän luonnollisen kehityksen. Kilpavarusteluksi veli ameriikalainen sitä sanookin. Taitaa olla vaihtoehdot vähissä. Joko turvallisuutta lisätään valvonnalla tai autoveron järkeistymisen jälkeen teillämme seilaa yhä enemmän viiden tonnin henkilömaastureita tulevaisuudessa.