Aihe: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: Normaali mies
Maanantaina 19.9. 2005 klo 14:41:47

Viesti:
Tämä menee aiheen ohi mutta näin miesten kesken. Olettekos lukeneet sellaisesta lakiesityksestä jolla tehdään rikollista puuhaa seksipalvelusten ostosta. Ja olettekos tulleet ajatelleeksi että kaikki ei saa kerta kaikkiaan seksiä kuin ostamalla. Ja osalle se ei ole kiinni mistään sellaisesta joka olisi jotenkin korjattavissa. Se on miehelle aika totinen paikka, mies kun pohjinmiltaan on sitä varten olemassa. Tietysti joku voi sanoa että vahingonilo se on paras ilo mutta ei se välttämättä ole mukava pidempään katsella puutetta ja kurjuutta. Voi odottaa että miehiä ryhtyy kaikenlaisiin katkeroihin tekoihin kun paineet eivät pääse purkautumaan.

Kaikkien ei missään tapauksessa tarvitse näitä palveluksia alkaa käyttämään, se on täysin kiinni haluista ja kyvyistä. Mutta jos sellaista nyt auttaisi joka avuntarpeessa on.

Lopuksi muutama totuus seksipalveluista, kun kaikki tuskin edes tietää mistä pojimmiltaan on kysymys. Kysymys on kahden aikuisen ihmisen kahdenkeskisestä asiasta. Tämä on todella aikuisten ihmisten touhua. Huumeet alkoholi ja jopa tupakointi ei näihin ympyröihin kuulu. Jotta nainen olisi suloinen niin hänen on oltava kaikin puolin siisti raikas ja älyllinen ihminen. Myös sukupuolitaudit eivät tartu koska maksullinen seksi on turvaseksiä jossa missään välissä ei kosketa toisten limakalvoihin. Kaikki tapahtuu ohuen kumikalvon ollessa välissä.

Nyt tarvitaan suuri joukko voima jotta tämä väärä lakiehdotus saadaan torjuttua ja siihen tarvitaan Majorin koko voima.

RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: Jarkko
Maanantaina 19.9. 2005 klo 14:56:57

Message:
Kaikilla asioilla on kaksi puolta. En oikein itsekään tiedä, kummalla puolella olisin.

Omasta näkökulmasta katsottuna seksipalvelut saa kriminalisoida. En ole koskaan niitä tarvinnut ja tuskin tulen tarvitsemaankaan. Ymmärrän toki asian toisenkin puolen. Kummassa vaihtoehdossa on pienemmät haitat?

Pitäisikö seksipalvelut sallia Inva-kortin omistajille ja "rumille" ihmisille? Miten määritellään ruma ihminen?
RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: Pilluhaukka
Maanantaina 19.9. 2005 klo 15:01:36

Message:
Älä menetä toivorikkauttasi. Muutaman viikon ajaksi menee varmaan käsityöhommiksi. Kyllä ryssänsutenöörit keinot keksii. Huoratouhu on maailman vanhin ammatti. Ei se mihinkään katoa.

Jos seksin ostaminen kielletään, niin sitten siirrytään vuokraukseen. Vuokraus ei ole kielletty. Nykyaikaan kuuluu kaikenmaailman leasing meiningit. Ostaminen ei ole välttämättömyys. Tai sitten ryssät alkaa myymään esim. jonkinlaisia loma-osakkeita huoriin tai muita kotiapulaispalveluja.
RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: tukijussi
Maanantaina 19.9. 2005 klo 15:58:30

Message:
Niinhän se on. Ammattikunta jota on fundamentalimuslimienkin asuttamilla alueilla. Israelissa muistaakseni näitä tituleerattiin "teetytöiksi". Vanhemmat tarjoilivat naposteltavaa ja teetä maksua vastaan, kun tyttösen kanssa muhinioitiin verhon takana.

Kunhan täytetään kukkahattutätien ja -setien muotoseikat moraalissa, saa vaikka..........

Kysymyshän tässä nyt hyvinkin pitkälti lie siitä, että silmäätekevien kulkureiteillä on ollut prostiksia passissa. Nämä kun saadaan näkyviltä, niin trendi alkaa jälleen muuttua suotuisammaksi.
RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: Esko
Maanantaina 19.9. 2005 klo 18:21:10

Message:
Kyllä perseenosto pitäisi olla jokaisen oma asia. Turha siitä rikollista on tehdä, vittu ei tämä käteenvetokaan niin mukavaa ole.
RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: Voi pojat
Maanantaina 19.9. 2005 klo 20:34:16

Message:
Ken ei ilman rahaa saa, joutaa kyllä tumputtaa...
RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: Sälli
Maanantaina 19.9. 2005 klo 21:02:49

Message:
Oletkos sinä Esko SE Esko? Menee nimittäin härdelliksi ja sinulle on sitä varten toisaalla ihan oma palsta.
RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: lasatka
Tiistaina 20.9. 2005 klo 01:53:48

Message:
Seksin oston kriminalisointi on typeryydessään vertaansa vailla oleva hanke. Se on kirkasotsaisten idealistipoliitikkojen, jotka eivät ikimaailmassa ole nähneet todellisuutta, hellimä utopia. Sillä saadaan tietysti touhu pois silmistä (kaduilta), mutta prostituoidut ovat sen jälkeen entistä turvattomampia. Rikoksesta epäillyn (asiakkaan) ei tarvitse todistaa eikä laki edes velvoita häntä puhumaan totta. Sutenööreille koittaa kulta-ajat ja huoranraatoja kelluu silloin tällöin Helsingin Kolera-altaassa.
RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: Kylänmies
Tiistaina 27.9. 2005 klo 09:20:01

Message:
Laitetaas nyt hetoromiesten puolesta tätä juttua ylös kun kaikki ei ole sellaisia “tosi miehiä” jolle riittää joku Kuukun mahan näkeminen ja siitä jauhamin viikko tolkulla. Ja vielä sellainen toivomus että ettette sensuroisi tätä juttua pois koska asia on eduskunnassa käsiteltävänä ihan kohtapuoliin. Tämä on ihan oikeaa asiaa eikä mitään pelkkää leikkimistä. Kyllä sitä mies kaipaa jotain muutakin kuin pelkkää kylmää Majorinsatulaa.
RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: tukijussi
Tiistaina 27.9. 2005 klo 11:35:53

Message:
Ja tauti on varma.
RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: mie
Tiistaina 27.9. 2005 klo 20:41:30

Message:
siis ei enää uskalla viedä äitien päivänä edes eukolle kukkia ettei vaan katota lahjonnaks tai seksin ostoks
RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: Kylänmis
Lauantaina 01.10. 2005 klo 10:49:06

Message:
Täällä oli jossain sellainen linkki millä kasanedustajille voipi lähettää postia, mutta en löydä sitä. Osaakos joku kertoa?
RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: Steen Manelius
Lauantaina 01.10. 2005 klo 11:12:44

Message:
Onko tämä aihe mielestänne sopiva tässä foorumissa, vai pysytäänkö masinistiasioissa?
Vastaus nimimerkille"Steen Manelius"
Lähettäjä: Miettinen
Lauantaina 01.10. 2005 klo 12:34:51

Message:

Aihe ei ole sopiva mihinkään, mutta se on ajankohtainen aihe ja siksi on hyvin tärkeää että asiasta keskustellaan. Asia on ihan oikeasti juuri esillä Suomen eduskunnassa. Täällä kun on miesväkeä koolla ja voi keskustella asiasta nimettömänä. Voit olla asiasta mitä mieltä tahansa ja perustella näkemyksesi. Asia on kuitenkin hyvin tärkeä ihmiselle ja monella ei asiasta ole mitään todellista tietoa.. Siksi toivon että sallit keskustelun ja keskustelijoilta toivon muut huomioon ottavaa käytöstä. Vaikka saattaa tuntua siltä että asia ei koske itseä niin asia ei suinkaan ole niin yksinkertainen, sillä elämmehän yhteiskunnassa jossa ei ole suinkaan yhdentekevää miten muita kohtelee. Hyvä yhteiskunta ottaa huomioon mahdollisimman monen ihmisen tarpeet ja sitä kautta hyvinvointi kanavoituu välillisesti kaikkien ihmisten hyvinvoinniksi. Mietis montako todella turhaa aihetta maailmassa on, tämä on sentään asiaa. Onko yleensä järkevä tehdä eduskuntapäätöksiä mistään asiasta ennekuin asiasta on keskusteltu?

Vastaus nimimerkille"Steen Manelius"
Lähettäjä: Miettinen
Lauantaina 01.10. 2005 klo 12:34:52

Message:

Aihe ei ole sopiva mihinkään, mutta se on ajankohtainen aihe ja siksi on hyvin tärkeää että asiasta keskustellaan. Asia on ihan oikeasti juuri esillä Suomen eduskunnassa. Täällä kun on miesväkeä koolla ja voi keskustella asiasta nimettömänä. Voit olla asiasta mitä mieltä tahansa ja perustella näkemyksesi. Asia on kuitenkin hyvin tärkeä ihmiselle ja monella ei asiasta ole mitään todellista tietoa.. Siksi toivon että sallit keskustelun ja keskustelijoilta toivon muut huomioon ottavaa käytöstä. Vaikka saattaa tuntua siltä että asia ei koske itseä niin asia ei suinkaan ole niin yksinkertainen, sillä elämmehän yhteiskunnassa jossa ei ole suinkaan yhdentekevää miten muita kohtelee. Hyvä yhteiskunta ottaa huomioon mahdollisimman monen ihmisen tarpeet ja sitä kautta hyvinvointi kanavoituu välillisesti kaikkien ihmisten hyvinvoinniksi. Mietis montako todella turhaa aihetta maailmassa on, tämä on sentään asiaa. Onko yleensä järkevä tehdä eduskuntapäätöksiä mistään asiasta ennekuin asiasta on keskusteltu?

RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: Kylänmies
Sunnuntaina 02.10. 2005 klo 10:09:33

Message:
Niin mihin osoitteeseen kansanedustajille voi lähettää postia?
RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: Kansan edustaja
Sunnuntaina 02.10. 2005 klo 10:18:40

Message:
Lähetä ensin oma sähköpostiosoitteesi tänne palstalle, niin lähetän omani sinulle.
RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: Kalle Anttila
Sunnuntaina 02.10. 2005 klo 10:24:41

Message:
Kuule, Kylänmies, hae nyt se Anttilan kuvasto sieltä sänkys alta, tumputa käteen kunnolla, vaikka kaks kertaa, huomaat, että olet paljon rennompi etkä mouhoa täällä koko ajan.

Tumputtamisiin!
RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: Kylän Mies
Keskiviikkona 12.10. 2005 klo 12:52:31

Message:
”Kansan edustajalta” kyselen että miksi hän ei tässä julkisesti esitä asiaansa vaan tahtoisi lähestyä minua sähköpostitse? Julkinen keskustelu on mielestäni hedelmällisempää sillä sitä voi sivullisetkin seurata vaikka heiltä puuttuisikin omakohtainen kokemus ja laaja tietämys ottaa asiaan kantaa.

”Kalle Anttilalle” sellaisia terveisiä että itsetyydytys ei korvaa ihmissuhdetta. Sukupuolisella kiintymyksellä täytyy olla kohde. Mikään valokuva tai elokuva ei korvaa aitoa ihmistä. Yhtä helppoa kuin erottaa aito ihminen kuvastaan on väittää että ihmisen kuva ei korvaa ihmistä. Eihän kartan katselukaan ole sama kokemus kuin samoaminen luonnossa.

Tavallisella ihmisellä kun ei käytännössä ole mahdollisuutta ostaa seksipalveluita kuin korkeintaan itselleen joululahjaksi. On se hintataso sentään sellaista luokaa. Oma lukunsa on se harva joukko jolla rahaa on niin suuret määrät että suurellakaan hinnalla ei ole mitään käytännön merkitystä.

Minä en millään muotoa ”mouhoa” niin kuin ”Kalle Anttila ” kuvittelee , kyllä tämän kysymyksen ovat tuonet parlamenttiseen käsittelyyn ihan toiset henkilöt. Usko pois. Päinvastoin pidän suunnattoman typeryytenä että julkisia varoja ja mielenkiintoa yleensä suunnataan tällaisen ehdotuksen esilletuloon. Kuka hyvänsä voi osoittaa yhteiskunnasta lukuisan määrän epäkohtia joita todella olisi hyväksi korjata.

Lopuksi pyydän huomaamaan että minäkin olen ihminen ja ei todellakaan ole mikään helppo ja itsestään selvyys puhua tällaisesta asiasta julkisesti. Siksi toivoisi että ei esitettäisi mitään täydelliseen tietämättömyyteen nojaavia kommentteja eikä loukkauksia vaan suhtauduttaisiin asiaan sen vaativalla vaskavuudella.

RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: JK
Keskiviikkona 12.10. 2005 klo 13:28:46

Message:
Harva soisi kuitenkaan ko. ammattia omalle läheiselleen.
RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: Reino
Perjantaina 14.10. 2005 klo 11:31:07

Message:
Onkos Masinisteillä seksuaalisia tarpeita?

Onko laillista ja hyväksi puhua Masinistien seksuaalisista tarpeista vieläpä jos itsekin sattuu olla Masinisti?

Onkos osa Masinisti-veljistä niin onnettomassa asemassa, etteivät pääse naisen kassa koskaan samaan sänkyyn vaikka pilkkoisivat leskelle polttopuita miten ison kasan tahansa ja pesisivät kätensä monta kertaa peräkkäin ja vaihtaisivat valkoisen kauluspaidan päälle.?

Kumpi on varmempi lentokone vai kondomi?

Mistä kerrotaan Raamatussa Sananlaskujen 7. luvussa?

Mitä parempaa ja huonompaa on maksullisessa seksissä verrattuna seksiin josta ei makseta?

Tietääkö sellainen henkilö enemmän maksullisesta seksistä, joka on olut mukana harjoittamassa sitä?

Kun mies kuolee ja kuolema ei tule yllätyksenä, katuuko hän jos ei ole koskaan harjoittanut seksiä vaikka mieli olisi kovasti tehnyt?

Onko osa miehistä herrasmiehiä?

Kumpia on enemmän seksin ostamisesta kiinnostuneita vai seksin myyjiä?

Onko olemassa ihmisiä joiden vakaumus ei ole maksullisen seksin este?

Viettäisitkös enemmin loppuelämäsi suhteessa nuoruudessaan prostituutiota harjoittaneen naisen seurassa vai kärsisit yksinäisyydessä?

Onko kaikissa ammateissa riskejä?

Onkos uhkailu, pahoinpitely, vapaudenriisto, kunnianloukkaus, lapsiin kohdistuva seksi yms. kielletty Suomessa?

Onko ihmisoikeus myös oikeus ihmiseen?

RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: Erkki
Lauantaina 15.10. 2005 klo 05:46:56

Message:
Hyviä kysymyksiä!
RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: Sami
Tiistaina 18.10. 2005 klo 12:56:49

Message:
Nyt on lokakuu pitkällä, nissä mennään?
RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: Bröyt
Lauantaina 29.10. 2005 klo 22:59:13

Message:
Tekis mieli kyllä sanoa että kyllä hallituksella luulisi olevan tähdellisempää tekemistä kuin tälisia lakeja laatia.
RE: Synkkä lokakuu?!
Lähettäjä: Lemmy
Sunnuntaina 30.10. 2005 klo 20:22:16

Message:
Naiset voisivat olla empaattisempia ja antaa ilmaiseksi myös rumille.